...on poutasää..? oliskin. tällä hetkellä myrskyää niin pään sisällä kuin parisuhteessa. miten sitä toivoisikaan, että toinen osaisi olla oikein ihan sanomattakin. että ymmärtäisi jo ilmeestä, että tänään en jaksaisi. ei huvittaisi. että ei todellakaan jaksaisi.
viikonloppuna juhlitaan lapsen synttäreitä. olen niin onnellinen pienen ihmisen puolesta ja haluan, että lapsellani on hyvä synttäripäivä. mutta kun en jaksaisi. silti on vain pakko. tuntuu kamalalta, että lapsen suuri päivä on itselle suoritus, jonka haluaisi skipata. johon ei nyt olisi paukkuja.
kaikista mieluiten viettäisin viikonlopun yksin kotona. jos voisin, lähettäisin muun perheen muualle ja viettäisin koko viikonlopun yksin omassa seurassa pohtien elämän suuria kysymyksiä: kuka minä olen? miksi olen täällä? mikä elämässä on tärkeintä? onko tässä (perhe + työ + opiskelu) mitään järkeä? mitä yritän tällä kaikella saavuttaa?
tärkeintä elämässä on tietysti lapset. ja se mies. (vaikka juuri nyt en jaksaisi koko ihmistä...) mutta mikä on tärkeää minulle? mikä saa minut liikkeelle? mikä tekee minut onnelliseksi? tosiasiahan on se, että ennen kuin saan aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni, olen vaarassa hukkua. minne kadotin itseni? miten tässä näin pääsi käymään? miten ikinä voin rakastaa muita, jos en rakasta itseäni. ja tällä hetkellä en oikein löydä itsestäni mitään pitämisen arvoista...
ollakseen hyvä äiti ja puoliso, täytyy ensin olla hyvä itselleen. mistä saisin aikaa itselleni, niin että voisin tutustua itseeni uudelleen, ihan ajan kanssa. muistaisin taas ne vanhat hyvät hetket, jolloin pidin itsestäni todella paljon. kun vielä rakastin itseäni.
tällaisissa tunnelmissa tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti