kesälomasta on nyt palttiarallaa puolet takana ja pakolliset sukuloinnit ovat nyt takana. pääsin aikamatkalle 1950-luvun sukupuolirooleihin: naisten tehtävä on ruokkia, siivota, järjestää, touhuta, huolehtia ja olla hiljaa. näin kärjistettynä. erityisesti eräs sukulaismies saa verenpaineeni nousemaan paskantärkeydellään. mies pahoinpitelee vaimoaan henkisesti, sen näkee jo naisen alistuneesta ulkomuodosta. ja naisen vaikenemisesta.
mieheni työkuulumisia kyseltiin ja oltiin kovasti kiinnostuneita hänen asioistaan. sen sijaan minun, "naisten" alaa yliopistossa opiskelevan ja "naisten" töitä tekevän asioista ei ollut kiinnostunut kukaan. vain muutama serkku vaivautui kysymään töistä ja opintojen etenemisestä. gradun aiheenikin tuntuu olevan tabu, siinä kun sivutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. tai ehkä nyt vain imartelen itseäni, kyse on todennäköisesti enemmänkin siitä ettei ketään oikeasti kiinnosta.
pari vuotta sitten sukujuhlissa koin täystyrmäyksen rakkaan isoisäni taholta. miespuolinen serkkuni joka sai ikuisuusprojektin päätökseen ja valmistui diplomi-insinööriksi sai isoisäni (vanhemmistaan puhumattakaan) hehkumaan innosta. kerroin saaneeni kandidaatin paperit pari viikkoa aikaisemmin, mutta eihän "naisalan" kandin paperit ketään kiinnostaneet. mitä siitä, että siinä ajassa kun serkkuni oli tuhrannut yhtä tutkintoa, itse olin saanut jo toisen korkeakoulututkinnon sekä synnyttänyt kaksi lasta. olihan serkkuni sentään valmistunut diplomi-insinööriksi.
